Kuukausi: kesäkuu 2017

”Syön nykyään enemmän ja paremmin kuin ennen”

”Viime keväänä oli päällä sellainen väsymys, että ajattelin, että sille on pakko tehdä jotain. Ei auttanut vaikka loma alkoi tai nukkui kuinka – aina vain väsytti. Sitten näin Hesarista mainoksen dieetistä, joka lupasi lisää energiaa. En ole ollut koskaan aiemmin dieetillä, mutta tämä tuntui sellaiselta, jota saattoi ajatella: siinä sanottiin, että saa syödä kunnon ruokaa.” kertoo kesäkuussa 2016 Äijädieetin aloittanut Pekka, 51.

Pekan ruokavalio koostui aiemmin suuresta määrästä leipää.

”Viikonloppuisin laitoin kyllä ruokaa, sillä olen hyvän ruoan ystävä. Mutta arkena siihen ei muka ollut aikaa. Kävin kahvilla ja leivällä,” hän muistelee.

Äijädieetti toi siis radikaalin muutoksen ruokavalioon.

”Aloin tehdä ja syödä kunnon ruokaa joka päivä.”

Yhtäkkiä sille alkoi löytyä aikaa myös viikolla. Ensinnäkin Äijädieetti-palvelusta löytyvät herkulliset reseptit innostivat kokkaamaan ja nauttimaan hyvästä ruoasta useammin. Pekka sanookin syövänsä paitsi paremmin kuin ennen, myös enemmän.

”Aurajuusto-jauhelihapihvit ovat koko perheen suosikkiruoka. Siihen kylkeen paistan munakoisoa, kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa.”

Toisaalta arkea rasittaneen väsymyksen katoaminen tuntui vapauttavan lisää tehokasta peliaikaa päiviin:

”Kolmantena päivänä dieetin aloittamisesta oli vähän heikko olo, mutta jo saman päivän iltana tunsin, kuinka energia potkaisi. Siitä asti sitä on riittänyt. Yöunetkin ovat lyhentyneet useamman tunnin, nyt riittää 6–7 tuntia yössä,” Pekka laskee.

”Se on ihan uskomatonta, miten iso muutos entiseen on. Nyt olen rempannut mökkiä kolme viikkoa aamusta iltaan ja tuntuu, että olen väsymätön.”

Hyvän ruoan ja uuden energian sivuotuotteena myös paino alkoi pudota.

”Mitään muita tavoitteita minulla ei ole ollut kuin jaksaa paremmin, mutta siinä sivussa on pudonnut 32 kiloa,” Pekka sanoo. Tällä hetkellä vaaka näyttää 96 kiloa, mutta paino putoaa edelleen.

”Mitään mielitekoja ei ole ollut vaan ruokavalion noudattaminen on ollut tosi helppoa. Välillä on juhlapäiviä, mutta sitten palaan taas arkirytmiin.”

Vähähiilihydraattinen tapa syödä onkin tullut jäädäkseen.

”Vaikka syömisiä voi toteuttaa jo luovemminkin, olen kokenut palvelun sen verran hyväksi avuksi, että jatkan sen käyttöä edelleen. Ostin juuri käyttööni myös henkisen valmennuksen videot.”

Tästä voit katsoa Pekan pudotushistorian

 

ETUSIVULLE

Nainen? Siirry Ladydieetti -sivustolle

 

Päiväunet ja 20 kiloa putosivat pysyvästi päiväjärjestyksestä

Jari Takalo (44) on yksi niistä Äijädieetillä merkittävästi painoaan pudottaneista miehistä, jotka löysivät laihduttavan ruokavalion ja liikunnan ilon Äijädieetin kautta.

”Innostuin ensin kehonpainoharjoittelusta. Olen ylipainosta huolimatta harrastanut paljon liikuntaa koko ajan,” muun muassa lentopalloa ja kävelylenkkejä useamman kerran viikossa harrastanut Takalo kertoo. Kun treeneihin tuli mukaan lihaskuntoharjoittelu omalla painolla, jota tupakoinnin loputtua ja ruumiillisen työn vaihduttua toimistoon oli ehtinyt kertoa 20 kiloa ylimääräistä, keventäminen alkoi kiinnostaa.

”Löysin Method Makian sivulta Äijädieetin, joka kuulosti fiksulta tavalta pudottaa painoa. Ja sehän alkoikin heti pudota,” Takalo sanoo.

Ennen 4–5 kertaa viikossa pastaa kokannut Takalo vaihtoi hiilihydraatit hyviin rasvoihin.

”Samalla aloin kiinnittää huomiota oliiviöljyn laatuun. Sitä kun kuluu nykyään paljon.”

Leipä taas vaihtui juustoon.

”Ensin ajattelin, että miten ilman leipää voi olla, mutta ei sitä kaivannutkaan yhtään. Nälkä ei ole ollut missään vaiheessa. Päinvastoin – välillä on unohtanut syödä.”

Reboot-vaiheen bravuuriksi ja koko perheen suosikiksi tuli ”iskän dieettiruoka” eli pekonilla höystetty juustokeitto.

”Onhan se huvittavaa, että ruoat muuttui tällaisiksi kun aloitin dieetin.”

Reboot-vaiheen myötä vähentynyt ruokahalu on jatkunut senkin jälkeen, kun Takalo pääsi tavoitepainoonsa ja siirtyi perusruokavaliolle. ”Olen syönyt edelleen vähähiilihydraattisesti, mutta rennosti. Jos työlounaalla on perunaa, syön sitä, mutta vähemmän. Rennollakin suhtautumisella olen silti välillä lipsahtanut ketoosiin.”

Siinä missä paino entisillä elintavoilla pysyi 92–96 kilossa ”vaikka mitä teki”, nyt paino on pysytellyt jo puoli vuotta 76 pinnassa. ”Siihen se asettui kivasti.” Samalla loppui päiväunien tarve. Myös välillä vaivanneet ongelmat vatsan kanssa ovat hävinneet.

On selvää, että keventynyt olemus tuntuu myös urheillessa.

”Meneehän niitä leukoja enemmän, kun vedettävänä on 20 kiloa vähemmän.”

Lentopallokentällä ja lenkillä ennen vaivannut polvi on nykyään kivuton ja olkapäiden parempi liikkuvuus on tuonut iskua peliin. Nykyään viikottaisiin rutiineihin kuuluvat myös HIIT-treenit.

”Minulle tämä on ollut kyllä niin vaivaton ja kivuton tapa päästä kuntoon, että ostin juuri vuoden jatkon ruokavalioon ja kunto-ohjelmiin. Makaronia en aio enää koskaan ruveta syömään.”

 

Tästä voit katsoa Jarin pudotushistorian

 

Scroll to top